Käsitteitä
Altistuminen eli ihmisen joutuminen kosketuksiin haitallisen tekijän kanssa. Altistuminen sinällään ei välttämättä aiheuta terveydellisiä haittavaikutuksia. Terveydellisten haittavaikutuksien ilmaantuminen riippuu altistumisen ajallisesta ja määrällisestä voimakkuudesta sekä yksilön alttiudesta ja geneettisestä herkkyydestä. Myös aikaisemmat kokemukset vaikuttavat altistumiseen.
Altistuminen tarkoittaa sitä, että ihminen kohtaa kyseessä olevan terveyshaitan. Altistuminen ei sinänsä merkitse sairautta eikä sairastumista. Altistumisen arviointia tarvitaan sairauksien todennäköisyyden eli terveysvaaran arvioimiseksi.
Altistumisen tutkimisessa tulee aina lähteä rakennuksen tutkimisesta, ei ihmisen tutkimisesta. Rakennustutkimuksen jälkeen tehdään tarvittaessa ihmisille ensin ryhmätason tutkimus ja viimeiseksi yksilötason tutkimus. Avainkysymys on, liittyykö oireilu rakennuksessa oleskeluun?
Tavanomaisten allergioiden toteaminen ei sulje pois muita sisäilmahaittoja.
Homealtistumisen selvittelyä tarvitaan osoittamaan, ovatko tutkitut henkilöt altistuneet homeille tai niiden ainevaihduntatuotteille
Altiste on haittatekijä, jonka kanssa ihminen joutuu kosketuksiin.
Tutkiminen
Mikäli työntekijä sairastuu astmaan työpaikalla todetun kosteus- ja homevaurion vuoksi, tulee työterveyshuollon selvittää, liittyvätkö astmaoireet työpaikkaan. Jos näin on, tehdään riittävän pitkäaikainen työpaikkaseuranta. Seuranta on tehtävä sellaisissa olosuhteissa, joissa astmaoireet ovat pahentuneet.
Ammattitautiepäilyissä pyritään luonnollisesti mahdollisimman luotettavaan diagnostiikkaan, jolloin luotettavasti tehdyt ihotestit, vasta-ainemääritykset sekä altistuskokeet ovat tärkeät.
Altistuskoe on allergisen sairauden keskeinen tutkimus työperäisten aiheuttajien selvittämiseksi. Tutkimukset on syytä keskittää asiasta kiinnostuneille erikoislääkäreille, jotka ovat perehtyneet yliherkkyyssairauksien diagnostiikkaan ja ovat samalla riittävän kriittisiä allergiauutteiden laatukysymyksissä.
Altistumisen arviointi
Haitalliselle tekijälle altistumista voidaan arvioida pelkästään aistinvaraisesti tai mittauksia apuna käyttäen. Aistinvarainen arviointi perustuu altisteesta olevaan tietoon ja havaintoihin. Monissa tapauksissa mittaamista ei tarvita haitan toteamiseksi.
Kosteus- ja homevauriorakennuksissa voi homehaitta olla niin selvä, että mitään näytteitä ei tarvitse eikä kannata ottaa. Näytteenotto on kuitenkin suotavaa, jos on epäiltävissä, että korjaus viivästyy, korjausvelvollisuudesta on epäselvyyttä tai muita ongelmia on odotettavissa, tai tietoa tarvitaan ammattitautiselvittelyihin.
Altistumista voidaan mitata kolmella eri tavalla:
- Näyte voidaan ottaa henkilökohtaisena näytteenä altistumisreitiltä, jolloin mitataan altistuvaan henkilöön joutuvaa pitoisuutta esimerkiksi hengitysvyöhykkeeltä.
- Toinen tapa on mitata epäpuhtauksia kiinteistä mittapisteistä ja käyttää näiden mittapisteiden antamia tuloksia henkilökohtaisen altistumisen mittareina.
- Kolmantena keinona altistuksen selvittämisessä on altisteen pitoisuuden tai sen aiheuttaman spesifisen aineenvaihduntavasteen mittaamista elimistöstä tai elimistön eritteistä. Esimerkiksi lyijyaltistuksessa voidaan mitata veren tai virtsan lyijypitoisuutta.
Altistuksen arviointi ei ole pelkkää mittaamista, vaan mittaustulokset ovat osa päättelyä, jonka tavoitteena on selvittää, aiheuttaako kyseinen mitattava tekijä sisäilmaongelmaa. Koska kaikkia sisäilman laatuun liittyviä tekijöitä ei tunneta eikä kaikkia haittoja ole mahdollista mitata, ei pelkästään mittaamalla voida osoittaa, että sisäilma olisi kunnossa ja haitatonta. Mittaamisen tarkoituksena on mahdollisen haittatekijän löytäminen ja korjaustoimet haitan poistamiseksi.
Mikrobialtistumisen tutkiminen on ympäristömikrobien tutkimista hankalampaa, eikä sitä voi tehdä pelkän laboratoriotuloksen perusteella, koska
- materiaali- ja pintanäytteet kuvastavat vain pinnan tai materiaalin mikrobipitoisuutta ja -lajistoa
- laskeumamaljoilla otetut näytteet riippuvat maljan paikasta, näytteenottohetkestä, näytteenoton kestosta ja tutkitun tilan ilman liikkeistä
- Andersen-keräimellä otetut näytteet kuvastavat vain lyhyttä hetkeä.
Altistumisen kannalta vain ihmiseen joutuneilla mikrobeilla tai niiden aineenvaihduntatuotteilla on merkitystä. Ihmiseen joutuvien mikrobien määrä riippuu lisäksi tilassa oleskelun ajasta, hengitystavasta ja -tiheydestä.
Arvioitaessa ihmisen altistumista ympäristön mikrobimääritysten perusteella on oltava erittäin varovainen. Varsinkin yksittäisen negatiivisen tai vähäkasvuisen näytteen (esim. laskeumamalja) tulkitseminen niin, että altistumista ei ole tapahtunut tai ei tapahdu, voi olla virheellistä ja johtaa haitallisiin päätelmiin. Mikäli mikrobiologista tutkimuksen tulosta käytetään altistumisen arviointiin, tulee tulosta käsitellä aina yhdessä rakennusteknisen selvityksen kanssa.
Mikrobien biologista vastetta elimistössä mitataan verinäytteistä määritettävistä IgG -luokan vasta-aineista. Nämä ns. homevasta-aineet ovat altistumisen mittari, eli ne kuvaavat vain mikrobikontaktia, eivät sairastumistodennäköisyyttä, sairauden ennustetta eivätkä mitään muutakaan sairauteen tai oireeseen liittyvää piirrettä.
Yksittäisen vasta-ainemäärityksen perusteella ei voida sanoa, mistä vasta-aineet ovat peräisin, kotoa, työpaikalta, harrastuksesta jne., tai milloin altistuminen on tapahtunut. Vasta-aineet voivat säilyä veressä jopa useita vuosia. Parhaiten ne heijastavat viimeisen puolen vuoden altistumista.
Sisäilman terveyshaittojen tutkiminen
- Tutkimus alkaa potilaan tarkasta haastattelusta, jota varten esimerkiksi Majvikin suosituksessa on joukko mallikysymyksiä. Haastattelua vahvistetaan kirjallisella kyselyllä.
- Kliinisissä tutkimuksissa selvitetään objektiiviset löydökset ja tehdään tarvittavat allergologiset ja immunologiset selvitykset.
- Tutkittaessa suurempaa homealtistuneiden ryhmää seulotaan mahdollisesti seerumin spesifiset IgG -vasta-aineet. Positiiviset löydökset saattavat antaa tietoa altistumisesta, mutta eivät ole allergisen herkistymisen saati kliinisesti merkittävän allergian merkki.
- Sisäilman yksilölle aiheuttama sairaus tai oire on aina vaikea osoittaa. Selvissä allergiatapauksissa, kuten eläinpölyallergioissa, potilaan oireilun ja altistumisen välinen syy-yhteys osoitetaan hyvin varmasti.
- Yksittäisen potilaan oireilun ja homealtistumisen välisen syy-yhteyden osoittamiseen ei ole luotettavia lääketieteellisiä keinoja. Se on helpompaa, kun kyseessä on suurempi joukko. Yksilötasolla voidaan käyttää työkokeilua, oireseurantaa ja henkilön sijoittamista toiseen työpisteeseen, samoin kuin provokaatiokokeita (altistuskokeita).
Lähdekirjallisuus
1. Elg P, ym. Majvikin suositus: Kosteusvauriomikrobien aiheuttamien oireiden selvittely. Suomen lääkärilehti 18-19/98 vsk 53, ss 2149-2155.
2. Haahtela T, Hannuksela M, Terho E.O. (toim.) Allergologia. Luku 32. Sisäilma ja sen laadun parantaminen (Tari Haahtela, Erkki O. Terho). Kustannus Oy Duodecim. Jyväskylä 1999.
3. Mussalo-Rauhamaa H, Husman T, Juntunen-Backman K. Kosteusvauriomikrobeille altistuneiden oireet ja kliininen kuva. Suomen lääkärilehti 18-19/98 vsk 53, ss 2177-2183.
4. Opas Kosteusongelmiin - rakennustekninen, mikrobiologinen ja lääketieteellinen näkökulma. Leivo, V (toim.).Tampereen teknillinen korkeakoulu, Talonrakennustekniikka, Julkaisu 95. Rakennustekniikan osasto. Tampere 1998.
5. Seuri M, Palomäki E. Haasteellinen sisäilma. Riskianalyysi sisäilmaongelmissa. Rakennustieto Oy. Tampere 2000.
6. Seuri M, Reiman M. Rakennusten kosteusvauriot, home ja terveys. Rakennustieto Oy. Tampere 1996.
7. Utti J. Kosteus- ja homevaurioon liittyvien ammattitautien tutkimisesta. Julkaisu / Hometta 2 / Luku 12. http://www.miame.net/
8. Majvik II -suositus Kosteusvauriomikrobeihin liittyvien oireiden selvittely. Suomen Lääkärilehti 7/2007. s 655 – 664.
© Helsingin, Espoon ja Vantaan Terveelliset tilat, Sisäilmayhdistys ry. (2008)
