Yleinen tieto | Tekninen tieto | Asiantuntijatieto
Yleistä
Fysikaalisia sisäilman tekijöitä ovat lämpöolot, kosteus,
ilmanvirtaukset, ilman ionit, sähkömagneettinen säteily sekä muu
säteily, valaistus ja melu. Fysikaaliset tekijät eivät ole
epäpuhtauksia, vaan vaikuttavat lähinnä viihtyvyyteen.
Katso myös Eri tekijöiden
vaikutus ja Sisäilman vaikutukset.
Tässä tekstissä käsiteltäviä fysikaalisia tekijöitä ovat:
Tekninen tieto
Ominaisuudet, vaikutukset ja raja-arvot
Ionit
Ionit ovat ilmassa leijuvia molekyylejä tai molekyyliryhmiä,
joilla on positiivinen tai negatiivinen varaus. Ne jaetaan kokonsa
puolesta pieniin, keskisuuriin ja suuriin ioneihin. Huonetilassa
pienten ionien osuus on vähäisempi kuin ulkoilmassa.
Ihminen näyttää voivan paremmin, kun sisäilman ionipitoisuus on
riittävän suuri.
Kaupallisesti on saatavana ns. koronapurkausionisaattoreita, joilla
ilman negatiivisten ionien määrää voidaan nostaa. Tutkimukset
niiden vaikutuksista ovat ristiriitaisia, mutta joissakin
tutkimuksissa on viitteitä siitä, että väsymys ja päänsärky ovat
vähentyneet ionisaattorin käytön ansiosta.
Kosteus
Ilman kosteus ilmoitetaan yleensä suhteellisena kosteutena.
Suhteellinen kosteus ilmaisee, kuinka monta prosenttia ilmassa on
vesihöyryä siitä määrästä, joka tietyssä lämpötilassa voi olla
ilmassa tiivistymättä. Ulkoilmassa kylmän ilman suhteellinen
kosteus voi olla 100 %. Kun kylmä ilma lämpenee sisälle tullessaan,
sen suhteellinen kosteus laskee.
Suomen ilmastossa kesäaikana on kosteuden suhteen lähes
ihanteellinen tilanne, vain muutamina loppukesän/alkusyksyn
lämpiminä päivinä saattaa ilman kosteus tuntua epämiellyttävän
korkealta.
Sisäilman kosteuden tavoitearvot määräytyvät sen perusteella,
että liian kuivassa ilmassa ihmiset kokevat hengitysteiden
limakalvojen, silmien sidekalvojen ja ihon kuivumista. Liiallinen
kosteus taas voi aiheuttaa rakenteissa mikrobikasvua ja lisätä
punkkien esiintymistä /3/. Yli 45 % suhteellinen kosteus edesauttaa
pölypunkkien kasvua, 70,,,80 % kosteudessa muuttuvat kosteusolot
edullisiksi homesienten kasvulle ja pidempiaikainen yli 90%:n
kosteus voi aiheuttaa lahovaurioiden syntyä.
Seuraava esimerkki kuvaa lämpötilan ja kosteuden suhdetta:
Kylmä ilma pystyy sitomaan vähemmän kosteutta kuin lämmin ilma
eli kylmän ilman vesipitoisuus on pieni. Tämä tarkoittaa, että
vaikka ilman suhteellisen kosteuden arvo eri lämpötiloissa olisi
sama, ei ilmassa oleva vesipitoisuus ole yhtä suuri.
Ulkoilma kesällä
- +24 oC, suhteellinen kosteus RH = 85 %, ilman
vesipitoisuus 18,48 g/m3
Ulkoilma talvella
- -20 oC, suhteellinen kosteus RH = 85 %, ilman
vesipitoisuus 0,74 g/m3
Sisäilma muodostuu ulkoilmasta joten ilman vesipitoisuus on
talvella pieni myös sisätiloissa. Koska lämmin ilma pystyy sitomaan
enemmän kosteutta, on sisäilman suhteellisen kosteuden arvo
matala.
Sisäilma talvella
- +22 oC, suhteellinen kosteus RH = 3,81 %,
ilman vesipitoisuus 0,74 g/m3
Sisäisten kosteuslähteiden vuoksi sisäilman kosteuslisäksi
voidaan olettaa 3,5 g/m3. Tällöin sisäilman arvoiksi
saadaan
- + 22 oC, suhteellinen kosteus RH=21,86 %,
ilman vesipitoisuus 4,24 g/m3
Sisäilmastoluokituksen /7/ mukaan huoneilman suhteellisen
kosteuden tavoitearvot ovat talviaikana:
- Sisäilmastoluokka S1 25...45 % talvella
- Sisäilmastoluokka S2 ei ilmoitettu
- Sisäilmastoluokka S3 ei ilmoitettu
Hengitysallergiasta ja allergisesta ihottumasta kärsivien oireet
usein korostuvat liian kuivassa ilmassa. Hengitystietulehdukset
ovat tavallisempia kuivassa ilmassa kuin kosteassa. Bakteerit
menestyvät paremmin kuivassa ilmassa ja kuiva ilma aiheuttaa
limakalvojen kuivumista ja heikentää värekarvojen toimintaa.
Sisäilman kostutus voi olla hyödyllistä, kun suhteellinen kosteus
on alle 20 %. Kostutinlaitteiden ja -järjestelmien puhtaus on
kuitenkin ensiarvoisen tärkeä, sillä puutteellinen hygienia saattaa
aiheuttaa vakaviakin terveysongelmia. Vaarallisimpia näistä ovat
ns. kostutinkuume ja allerginen alveoliitti.
Voimakas koneellinen ilmanvaihto poistaa sisällä vallitsevaa
kosteutta ja kuivattaa ilmaa talvisaikaan. Tuntemukset ovat hyvin
yksilöllisiä, eikä keskitettyjä koneellisia kostutusjärjestelmiä
suositella, sillä järjestelmät voivat likaantua ja niihin voi
ilmaantua mikrobikasvustoa, varsinkin jos huolto laiminlyödään.
Kostutus- ja jäähdytyslaitteet ovat kansainvälisesti keskeinen
rakennusten mikrobiongelmien lähde, esim. legionellataudin
levittäjinä. Helsingin kaupungilla on tehty periaatepäätös, ettei
kostutusta käytetä kuin poikkeustapauksissa.
Ilman liike ja veto
Vedon tunne syntyy lämmön siirtymisestä iholta. Lämmön
siirtymiseen vaikuttaa ilman nopeuden lisäksi lämpösäteily (kylmän
pinnan läheisyys) ja vähäinen vaatetus. Paljaana olevat nilkat,
niska ja pää ovat herkkiä vedon tunteelle. Vedon tunne on
yksilöllistä. Ilmanvaihto voi aiheuttaa vetoa. Vetoa voi tulla myös
heikkolaatuisten ikkunoiden tai muutoin epätiiviin tai
puutteellisesti eristetyn rakennuksen vaipan kautta. Isot ja kylmät
pinnat voidaan myös aistia vetoisina. Herkkyys vedontuntemukselle
kasvaa, kun ilman lämpötila laskee alle 20 oC.
Veto sellaisena kuin se esiintyy suomalaisissa rakennuksissa, ei
aiheuta sairauksia. Alhaisissa lämpötiloissa veto voimistaa kylmän
vaikutusta ja aiheuttaa siten palelua ja toimintakyvyn alenemista.
Korkeissa lämpötiloissa veto parantaa lämmönsietoa, sillä se
edesauttaa ihon viilenemistä.
Sisäilmastoluokituksen mukaan huoneilman ilman nopeuden
tavoitearvot ovat enintään:
- Sisäilmastoluokka S1
-
- 0,13 m/s talvella 20 oC
- 0,14 m/s talvella 21 oC
- 0,20 m/s kesällä 24 oC
- Sisäilmastoluokka S2
-
- 0,16 m/s talvella 20 oC
- 0,17 m/s talvella 21 oC
- 0,25 m/s kesällä 24 oC
- Sisäilmastoluokka S3
-
- 0,19 m/s talvella 20 oC
- 0,20 m/s talvella 21 oC
- 0,30 m/s kesällä 24 oC
Lämpötila
Lämpötila on tärkein sisäilman viihtyvyystekijä.
Lämpöviihtyisyydessä on yksilöllisiä eroja, mutta tyytyväisten
osuus on suurin kun lämpötila on 21-22 oC. Alhaiset
pintojen lämpötilat voivat aiheuttaa vedon tunnetta ja kosteus voi
tiivistyä kylmiin pintoihin. STM:n sisäilmaohjeen mukaan suositeltu
alin sallittu pistemäinen pintalämpötila on 9 oC.
Lämpöviihtyvyyteen ja vedontunteeseen vaikuttavat erityisesti
talvella pintojen vaihtelevat lämpötilat. Lämpötilaerot tunnetaan
helposti epämiellyttävänä vetona, johon ihmiset reagoivat varsin
yksilöllisesti. Työntekijät pitävät toimistoympäristöjen
yleisimpinä sisäilmaongelmina liian lämmintä tai kylmää
huoneilmaa.
Sisäilmastoluokituksen mukaan huoneilman lämpötilojen
tavoitearvot ovat
- Sisäilmastoluokka S1
-
- 21...22 oC talvella
- 23...24 oC kesällä
- Sisäilmastoluokka S2
-
- 20...22 oC talvella
- 23...26 oC kesällä
- Sisäilmastoluokka S3
-
- 20...23 oC talvella
- 22...27 oC kesällä
Melu
Rakennuksessa kuultava haitallinen tai häiritsevä ääni, melu,
voi olla lähtöisin rakennuksen ulkopuolelta, rakennuksen teknisistä
järjestelmistä tai ihmisen toiminnasta rakennuksessa. Melu
aiheuttaa kuulon heikkenemisen. Kuulon heikkenemiseen vaaditaan yli
80 dB(A):n melualtistuminen.
Valtioneuvosto on antanut päätöksen (993/192) melutason
ohjearvoista vuonna 1992. Näitä melutason ohjearvoja sovelletaan
maankäytön ja rakentamisen suunnittelussa, eri liikennemuotoja
koskevassa liikenteen suunnittelussa sekä rakentamisen
lupamenettelyissä (www.vyh.fi/ympsuo/melu/ohjearvo.htm).
Melun vaikutukset sisäilmassa ovat pääasiassa toiminnallisia ja
ne heikentävät suoritustasoa.
Melun välittömiä vaikutuksia uneen ovat nukahtamisvaikeudet,
muutokset unen rakenteessa ja syvyydessä sekä heräämiset. Lisäksi
unen aikainen melu voi kohottaa verenpainetta ja sydämen sykettä,
tihentää hengitystä ja aiheuttaa ylimääräistä vartalon
liikehdintää. Melutason ylittäessä 35 dB (A) unen häiriöt
yleistyvät. Haitallisimpana melua pidetään iltayöstä nukahtamisen
vaikeutuessa. Unta häiritsevän melun välillisiä vaikutuksia ovat
unettomuus, väsyneisyys, mielialan lasku, suorituskyvyn
heikkeneminen ja erilaiset psykososiaaliset oireet.
Melun häiritsevyys ja kiusallisuus ovat melun aiheuttamista
reaktioista yleisimpiä. Häiritsevyys on subjektiivinen ominaisuus,
joka vaihtelee ihmisten välillä suuresti. Korkeataajuinen melu on
todettu enemmän häiritseväksi kuin matalataajuinen. Impulssimelu on
tasaista melua psyykkisesti kuormittavampaa ja haitallisempaa.
Melu on biologinen stressitekijä, joka voi vaikuttaa monin
tavoin ihmisen fysiologiseen järjestelmään, esimerkiksi sydämen
sykkeeseen, verenpaineeseen ja yleiseen vireystilaan. Melun on
todettu aiheuttavan sepelvaltimotautia, unihäiriöitä ja lapsilla
huonoa koulumenestystä.
Meluisassa ympäristössä puheen ymmärrettävyys heikkenee ja
puhuja joutuu käyttämään kovempaa ääntä, mikä puolestaan rasittaa
äänihuulia ja voi ilmetä toistuvina äänen menetyksinä. Huono puheen
ymmärrettävyys heikentää työsuorituksia ja myös vähäinenkin
häiritseväksi koettu ääni voi vaikuttaa keskittymistä ja
työsuoritusta häiritsevästi.
Päiväajan (07-22) meluntason ohjearvo asuinhuoneistolle on 35
dB(A) ja yöajalle 30 dB(A) (VNp 993/1992).
Sisäilmastoluokituksen mukaan asuinhuoneiden LVIS-laitteiden
äänitason (LA,eq,T) enimmäisarvot ovat:
- Sisäilmastoluokka S1 25 dB
- Sisäilmastoluokka S2 28 dB
- Sisäilmastoluokka S3 28 dB.
Asiantuntijatieto
Lähdekirjallisuus
1. Haahtela T, Nordman H, Talikka M.
Sisäilma ja terveys. Allergialiitto. Loimaa 1993.
2. HTP-arvot 2002. Työsuojelusäädöksiä 3.
Sosiaali- ja terveysministeriö, Työsuojeluosasto, Kemian
työsuojeluneuvottelukunta. Tampere 2002.
3. Seuri M, Palomäki E. Haasteellinen
sisäilma. Riskianalyysi sisäilmaongelmissa. Rakennustieto Oy.
Tampere 2000.
4. Sisäilmastoluokitus 2000,
Sisäilmayhdistys julkaisu 5. Sisäilmayhdistys ry,
Rakennustietosäätiö, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA, Suomen
toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI, Suunnittelu- ja
konsulttitoimistojen Liitto SKOL. Espoo 2001.
