Yleinen tieto | Tekninen tieto | Asiantuntijatieto
Yleistä
Mikrobivaurioituneiden rakenteiden purku- ja korjaustyössä ilman
itiö- ja rihmastopitoisuudet kohoavat merkittävästi.
Ilmavirtauksien mukana mikrobit leviävät koko korjattavalle
alueelle. Koska monet sisätiloista löydetyistä mikrobeista ovat
sellaisia, että niiden esiintymiseen sisäilmassa saattaa liittyä
terveydellisiä vaikutuksia, on homevauriokorjausten jälkeen syytä
suorittaa huolellinen homepölysiivous.
Homepölysiivouksen suunnittelu on osa kosteus- ja
homevauriokorjausten suunnittelua. Homepölysiivouksella
tarkoitetaan korjaustyön ns. loppusiivouksen viimeistelynä tehtävää
erityisen huolellista ja tarkkaa siivousta. Vasta noin 2 kuukautta
siivouksen jälkeen voidaan tehdä mikrobimittauksia, joilla voidaan
arvioida korjausten onnistuneisuutta. Useissa tutkimuksissa on
todettu, että korjatusta rakennuksesta otetuissa pinta- ja
ilmanäytteissä esiintyy mikrobeja lähes saman verran kuin ennen
korjausta. Joukossa on ollut myös kosteusvaurioindikaattoreita.
Tähän voi olla syynä joko riittämätön korjaus tai korjauksen
jälkeinen siivous on ollut puutteellista /1/.
Tutkimuksissa on myös todettu, että kosteus- ja
homevauriokorjausten jälkeen tavanomainen rakennussiivous ei riitä
siihen, että pinnat olisivat mikrobiologisesti puhtaita, vaan
siivoamiseen tarvitaan huolellinen, tehostettu homepölysiivous
/1/.
Homepölysiivous suoritetaan samojen pääperiaatteiden mukaan kuin
muutkin perusteelliset siivoukset. Erona on työssä käytettävät
mikro- tai hienosuodattimilla varustetut pölynimurit sekä
työntekijöiden hengityssuojaimien käyttö. Siivoustarpeen
vähentämiseksi huonekalut ja irtotavara tulee siirtää pois
korjattavista tiloista ennen korjausten suorittamista.
Tekninen tieto
Yleisperiaatteet
- Imuroinnissa käytetään mikrosuodattimella varustettua
pölynimuria
- Puhdistuksessa käytetään tarpeen mukaan homepesuainetta, katso
Tuotelista.
- Homepesuaineista ja homeenestoaineista on oltava
käyttöselosteet, joissa on merkinnät soveltuvuudesta käytetylle
materiaalille, käytön aikaiset suojautumisohjeet sekä varoajat
- Siivouksessa noudatetaan huoneittain ja tiloittain ns. uuden
rätin periaatetta lian siirtymisen estämiseksi
- Kaikki avohyllyillä olleet kirjat ym. tavarat imuroidaan tai
nihkeäpyyhitään
- Tietokoneet, televisiot, ym. laitteet nihkeäpyyhitään
- Ovellisissa kaapeissa olevat tavarat imuroidaan tai
nihkeäpyyhitään (tekstiilit pestään)
- Neuvotellaan siivoustoimen kanssa suoritetaanko samalla
perussiivous, esimerkiksi pinttyneen lian poisto tai lattiavahan
poisto
- Tilojen osastointi pidetään voimassa siivoustyön ajan
- Siivoustyötä valvotaan valvontasuunnitelman mukaan.
Ilmapesu
Ilmapesun tehosta on olemassa ristiriitaista tietoa. Joidenkin
tietojen mukaan se vastaa lähinnä perusteellista tuuletusta.
- Ilmapesu voidaan suorittaa puhdistetuissa huoneissa, mikäli
tiloissa on voimakas homeen haju. Kosteusvauriotutkija määrittää
ilmapesun tarpeen erikseen.
- Ilmapesussa käytetään peroksidipohjaisia
desinfektioaineita.
- Ilman kuivapesu esim. aerosolikuivapesurilla.
- Käytetyistä aineista toimitetaan käyttöseloste, josta ilmenee
soveltuvuus materiaaleille ja varoajat.
Ennen homekorjausta poistettavat tavarat
Ennen homekorjausta on korjattavista tiloista poistettu kaikki
irralliset tavarat ja tekstiilit. Ennen kuin nämä tuodaan takaisin
korjattuihin ja puhdistettuihin tiloihin, on tekstiilit pestävä ja
muut tavarat puhdistettava huolellisesti.
Eri pintojen käsittely
Katot
- Ensimmäisenä vaiheena katosta poistetaan kattoverhouksena
käytetyt päällystämättömät äänenvaimennus- yms. villalevyt ja
verhoukset
- Katosta poistetaan irtolika ja pölyn annetaan laskeutua
- Tahrat poistetaan
- Valaisimet, ilmastointiputket ja kattopalkit kosteapyyhitään.
Ilmastointilaitteistojen suuaukot kosteapyyhitään
- Kiskot ja TV-alustat kosteapyyhitään
- Alakattojen yläpuolet (kattolevyt, putket, kanavat ja ritilät)
kosteapyyhitään
- Mikäli levykattojen rakoja ei ole tiivistetty ennen
homekorjausta, irrotetaan levyt ja imuroidaan/pyyhitään yläpuoliset
osat.
Seinät
- Seinät imuroidaan
- Huokoiset pinnat nihkeäpyyhitään, kovat pinnat kosteapyyhitään
tai pestään
- Valkoisella hankauslevyllä irtoavat tahrat poistetaan
- Ilmanvaihtoritilät ja niiden ympäristö kosteapyyhitään
- Akustiikkalevyt imuroidaan
- Liitutaulut pestään
- Ovet märkäpyyhitään
- Lämpöpatterit ja niiden taustat puhdistetaan kuten seinät ja
tahrat poistetaan
- Pesuhuoneiden seinät ja kevytrakenteiset väliseinät pestään
kauttaaltaan. Suihkulaitteet pestään
- Voimistelusalin puolapuut ja muut telineet märkäpyyhitään
Lattiat
- Pesu-, puku- ja wc-tilojen lattiat pestään perusteellisesti
lattianhoitokoneella
- Lattiakaivot pestään koko syvyydeltä poistoputkeen asti
Tekstiililattiat
- Imuroidaan perusteellisesti ja poistetaan tahrat
- Tarvittaessa pestään painehuuhtelukoneella
- Homehtuneet tekstiilimatot usitaan
Ovimatot
Muut irtomatot
Lakattu parketti, lakattu tai
maalattu lautalattia, öljytty puulattia, korkki
- Kosteapyyhitään ja tahrat poistetaan
Muovimatot
Ikkunat
- Verhot pestään
- Verhotangot nihkeäpyyhitään
- Sälekaihtimet imuroidaan tai nihkeäpyyhitään
- Ikkunat, välilasit ja vitriinien lasit pestään puitteineen
- Ikkunalaudat pestään
- Ikkunoiden tuuletusventtiilit nihkeäpyyhitään
Kalusteet
- Kalusteet, kuten pöydät, tuolit, penkit ja kenkäritilät kostea-
tai märkäpyyhitään ja tahrat poistetaan
- Kaapistoen ja hyllyjen vapaat pinnat sekä tyhjennetyt vitriinit
kostea- tai märkäpyyhitään ja tahrat poistetaan
- Naulakot ja lokerikot kostea- tai märkäpyyhitään
- Pulpetit märkäpyyhitään kauttaaltaan
- Pulpettien, pöytien ja tuolien jalat kostea- tai
märkäpyyhitään
- Tekstiilihuonekalut imuroidaan perusteellisesti ja tahrat
poistetaan. Tarvittaessa kalusteet pestään
painehuuhtelukoneella
- Ylätasot puhdistetaan
- Roskakorit tyhjennetään ja pestään
- Keittokomeroiden, opetuskeittiöiden ja sosiaalitilojen liedet,
uunit, jääkaapit, liesituulettimet, höyrykuvut, rasvasuodattimet
ym. kalusteet pestään
- WC-tilojen kalusteet pestään
- Saippua- ja paperiannostelijat pestään.
Ilmanvaihtojärjestelmä
Homevauriokorjausten ajaksi on ilmanvaihtokanavien venttiilit
yms. päätelaitteet peitettävä muovikalvolla ja teipattava
huolellisesti kiinni. Korjaustöiden jälkeen on
ilmanvaihtojärjestelmän suodattimet vaihdettava ja päätelaitteet
puhdistettava. Mikäli homevauriokorjaus on ollut laaja ja
pitkäaikainen, on harkittava myös ilmanvaihtokanaviston
puhdistamista.
Asiantuntijatieto
Siivoussanasto SFS 4619
Puhdistus on lian ja
pieneliöiden poistamista
Pyyhintä on pinnan
puhdistusta yhtenäisin, säännönmukaisin liikkein mekaanisen
vaikutuksen ollessa vähäinen.
Kuivapyyhintä on
pyyhintä pölyä sitovalla aineella nihkeytetyllä siivousvälineellä
tai koneella. Pinta kuivaa heti eikä siihen jää pisarajälkiä.
Nihkeäpyyhinnällä poistetaan roskat ja irtolika.
Kosteapyyhintä on
pyyhintä koneella tai puhdistusaineliuoksessa kostutetulla
siivousvälineellä. Pinta jää kosteaksi ja sen voi antaa kuivua
itsestään. Kosteapyyhinnällä poistetaan irtolika ja vesiliukoiset
tahrat.
Märkäpyyhintä on vettä
sietävien pintojen pyyhintä koneella tai puhdistusaineliuoksen
kastetulla siivousvälineellä. Pinta jää niin märäksi, että se on
yleensä kuivattava. Märkäpyyhinnällä poistetaan vesiliukoiset
tahrat ja kiinnittynyt lika.
Pesu on
siivousvälineellä tai koneella suoritettu puhdistus, jossa
käytetään puhdistusaineliuosta ja mekaanista käsittelyä. Pesulla
poistetaan pinttynyt lika ja tahrat. Pesun jälkeen pinta on yleensä
huuhdottava ja kuivattava.
Suodattimet
Hienosuodatin on yleensä paperista, polyesteristä tai
erilaisista tekstiileistä valmistettu suodatin, jonka erotusaste on
0,8...50 µm:n hiukkasilla on > 99,97 %. Hienosuodattimen voi
puhdistaa imuroimalla, paineilmalla tai pesemällä. Käytettäessä
hienosuodatinta mikrobivaurioituneen rakenteen purkutyön yhteydessä
tulee ilma johtaa suodattimen läpi ulkoilmaan. /2/
HEPA -suodatin (HEPA = high efficiency particulate air
filter) on erittäin korkean erotteluasteen omaava suodatin joka
pidättää 99,97% yli 0,3 µm:n kokoisista hiukkasista (DOP-testi).
HEPA ?suodatinta kutsutaan myös mikrosuodattimeksi tai
absoluuttisuodattimeksi. /2/
Mikrosuodatin on korkean erottelukyvyn omaavista
pölyhiukkassuodattimista käytetty yleisnimitys. Suomessa
käytettävät mikrosuodattimet on testattu kolmella testiaerosolilla
/ mittauslaitteella (DOP-, NaCl- ja kvartsipölytesti).
Mikrosuodatinta ei saa puhdistaa sen kuormituttua, vaan se on aina
vaihdettava uuteen. /2/
| Mikrosuodatinten aerosoli |
Erotusastevaatimus |
Hiukkaskoko |
| DOP-testi |
99.97 % |
0,3 µm |
| NaCl-testi |
99,997 % |
0,6 µm |
| Kvartsipölytesti |
99,9 % |
0,8...2 µm |
Esimerkki /3/
Eräässä kirjavaraston mikrobisiivousta käsittelevässä
tutkimuksessa siivous suoritettiin yhdellä vesisuodatukseen
perustuvalla imurilla ja kahdella HEPA -suodatukseen perustuvalla
imurilla. Imurit puhalsivat palautusilman imurin kannen alta
takaisin huonetilaan. Nihkeäpyyhinnässä käytettiin
mikrokuituliinoja ja desinfiointiainetta.
Mikrobianalyysiä varten kerättiin ilmanäytteitä sekä
pyyhintänäytteitä.
Tutkimuksessa todettiin, että mikrobipitoisuudet pienenivät
jokaisella siivotulla osastolla, mutta kosteusvaurioindikaattoreita
esiintyi edelleen. Ilmanäytteiden mikrobipitoisuudet pysyivät
samalla tasolla ja sisälsivät kosteusvaurioindikaattorilajeja myös
siivouksen jälkeen sekä seurantamittauksissa puolen vuoden
kuluttua. Ilmiön syynä on todennäköisesti mikrobien resuspensio,
jolla tarkoitetaan laskeutuneiden mikrobien siirtymistä ilmaan
ilmavirtausten mukana. Epätasainen betonipinta voi toimia lähteenä
resuspendoituville mikrobeille, joista erityisesti kuivaitiöiset
lajit voivat siirtyä ilmaan.
Lähdekirjallisuus
1. Reiman M, Kujanpää L, Vilkki R, Kujanpää
R. Siivouksen riittävyyden arviointi mikrobiologian keinoin
kosteus- ja homevaurion korjaamisen jälkeen. Sisäilmastoseminaari,
Espoo 2001. SIY Raportti 15: 251-254. Sisäilmayhdistys ry.
2. Kosteus- ja mikrobivaurioituneiden
rakenteiden purku. Ratu ?kortti 82-0239. Rakennustieto Oy. Helsinki
2000.
3. Halonen R, Korhonen E, Reiman M,
Keskikuru T, Kujanpää L, Kokotti H. Kosteusvaurioituneen kohteen
jälkisiivouksen tehokkuus. Sisäilmastoseminaari, Espoo 2002. SIY
Raportti 17: 91-96. Sisäilmayhdistys ry.
