Yleinen tieto | Tekninen tieto | Asiantuntijatieto
Yleistä
Maanvaraista laattaa alettiin käyttää kellarittomien rakennusten
alapohjissa 1950-luvulla. Aikaisemmin maanvaraisia lattioita
tehtiin lähinnä kellarikerrosten lattioihin sekä tuotantotiloihin
ja vastaaviin. Maanvaraisen laatan käyttö yleistyi nopeasti ja
siitä on tullut yleisin alapohjaratkaisu rakennuksiin, joissa
maapohjan kantavuus on riittävä. Vanhoissa maanvaraisissa
lattioissa on ollut paljon ongelmia, kun lattioita on pinnoitettu
tiiviillä tai kosteutta kestämättömillä pinnoitteilla.
Vuosina 1960-1990 rakennetuissa rakennuksissa on ollut
suhteellisen paljon kosteusvaurioita maanvaraisissa lattioissa.
Lattiapinnoitteet ovat irronneet ja kupruilleet tai värjäytyneet.
Rakenteissa on ollut lahoa ja hometta. Pääosa vaurioista on
johtunut maassa olevasta kosteudesta.
Tässä tekstissä käsitellään yleisesti maanvastaista
betonilaattaa, jossa mahdollinen eriste on laatan alla, katso
liitteenä oleva kuva 1. Yläpuolelta lämpöeristetty kaksoislaatta ja
erityisesti puukorotettu lattia betonisen pohjalaatan päällä ovat
kosteusteknisesti riskialttiimpia kuin yksinkertainen maanvastainen
laatta. Tämän takia näiden rakenteiden erityispiirteitä on
käsitelty tekstistä Maanvastainen
kaksoislaatta.
Tietoa maanvaraisten lattioiden kosteusvaurioitumisesta on
tekstissä Perustus- ja
alapohjarakenteet.
Riskit
- Pintamateriaalin vaihtaminen nykyistä tiiviimmäksi on aina
riski.
- Lattiat tulee lämmöneristää kauttaaltaan. Aikaisemmin
maanvaraiset lattiat tai lattian keskialueet tehtiin
eristämättöminä. Eristämätön lattia toimii ainoastaan, jos pinnoite
on kosteutta läpäisevä.
- Lattiaan vesihöyrynä maaperästä kertyvä vesi. Viimeisimmissä
tutkimuksissa on todettu, että maaperän lämpötila seuraa aiemmin
oletettua nopeammin sisäilman lämpötilaa ja nousee aiemmin
oletettua korkeammaksi, tyypillisesti noin 15-16° C:een. Tällöin
diffuusio maaperästä on oletettua suurempi ja tapahtuu maasta
sisäänpäin eli alhaalta ylöspäin
- Lattiaan kapillaarisesti maaperästä nouseva vesi. Uusimpien
tutkimusten mukaan lattian alla yleisesti käytetty RIL:n 2 käyrän
mukainen salaosasora ei 20-30 cm kerroksen estä kapillaarista
nousua.
- Lattioiden pinnoittaminen liian aikaisin, jolloin
rakennuskosteus aiheuttaa vaurioita.
- Maanvaraisessa rakenteessa on käytetty muovikalvoa eri
kerroksissa. Muovikalvo aiheuttaa paikastaan riippuen
kosteusvaurioriskejä esim. laatan kuivumisvaiheessa, maaperän ja
laatan lämpötilan vaihdelleissa tai vesivahinkotapauksessa.
- Maaperään lattian alle tai putkitunneleihin jätetty orgaaninen
rakennusjäte voi aiheuttaa hajuja sisäilmaan.
- Putkivuodot alapohjarakenteessa tai alapohjan alla maaperässä
olevasta putkesta. Putket ovat maassa korroosiolle alttiina ja
saattavat rikkoontua huomattavasti oletettua nopeammin.
- Märkätilan maanvaraisen lattiaan ei ole aiemmin (50-80 luku)
vaadittu vedeneristystä.
- Maaperässä lattian alla on uusimpien tutkimusten mukaan yleensä
aina mikrobikasvua. Lattian epätiiviyskohdat esim. kutistumasta
aiheutuneet raot laatan reunoilla voivat jossain tapauksessa toimia
korvausilmareittinä (verrannollinen radonin kulkeutumiseen),
jolloin on mahdollista, että maaperän ns. normaalista
mikrobikasvusta aiheutuu sisäilmahaittaa.
Tyypillisiä vaurioita
- Pintamateriaalin irtoaminen ja värivauriot
- Pintamateriaalin ja tasoitteen mikrobivaurioituminen
- Kosteuden aiheuttamat emissiot esim. liimoista ja materiaalien
hajoaminen (haju)
- Lattiaan liittyvien puuosien mikrobivauriot
- Muovikalvot laatan tai lämpöeristeen alla ovat keränneet
kosteutta
- Lattian alapuolelle perustettujen väliseinien alaosat
homehtuvat tai lahoavat.
Kunnossapito ja huolto
Kohteessa tehdään huoltokirjan mukaiset toimenpiteet tai
noudatetaan seuraavia yleisohjeita:
- Alapohjan pinnoitetta ei tule vaihtaa entistä tiiviimmäksi,
erityisesti tämä ohje koskee kellarin lattioita ja
lämmöneristämättömiä lattioita.
- Huolehditaan kuivatusjärjestelmien kunnosta, katso Kuivatusjärjestelmät
- Huolehditaan, ettei märkätiloihin pääse syntymään vesivuotoja,
katso Märkätilat
- Ajoissa tehdyillä korjaustoimenpiteillä varmistetaan, että
putkivuotoja ei pääse syntymään. Putkiasennukset tehdään siten,
että mahdolliset vuodot havaitaan mahdollisimman pian
- Huolehditaan, että alapohjarakenteeseen ei pääse käytön ja
puhdistuksen yhteydessä haitallisessa määrin kosteutta
Tekninen tieto
Kosteusteknisen toimintaan vaikuttavat tekijät
Maanvastaisen laatan kosteustekniseen toimintaan
vaikuttavat:
- Pohjaveden taso, vajovesien pääsy laatan alle,
kuivatusjärjestelmän toiminta
- Täytön kapillaarisuus, veden nousunopeus ja korkeus.
- Pinnoitteen vesihöyrynläpäisevyys. Huonosti vesihöyryä
läpäisevän pinnoitteen, kuten muovimaton, käyttö maanvastaisen
laatan pintamateriaalina tekee laatasta entistä aremman maaperästä
tulevalle kosteudelle.
- Pinnoitteen, liiman ja tasoitteen kosteuden kestävyys.
Muovipäällysteiden kiinnitysliimojen pitkäaikaisen suhteellisen
kosteuden tulee olla pienempi kuin 80-90%.
- Betonin vesihöyrynläpäisevyys, betonin tiiveys ja kyky imeä
kapillaarisesti vettä. Betonin tiiveys eli korkea lujuus, alhainen
vesisementtisuhde ja rakenteen paksuus parantaa kosteusteknistä
toimintaa.
- Eristeen vesihöyrynläpäisevyys ja lämmöneristävyys ja paksuus,
eristeen kyky imeä/ nostaa kapillaarisesti vettä. Hyvä
lämmöneristävyys, pieni kapillaarisuus ja eristeen kohtalaisen
suuri vesihöyrynvastus parantavat toimintaa.
- Sisäilman lämpötila ja kosteus, maaperän lämpötila ja sen
ilmankosteus, joista muodostuu vesihöyryn osapaine-ero maaperän ja
sisätilan välillä. Maaperän tulisi pysyä riittävän viileänä ja
sisäilman puolestaan riittävän lämpimänä ja kuivana.
Ohjeet ja määräykset
Uudisrakennuskohteissa ja soveltuvin osin korjauskohteissa
noudatetaan seuraavia määräyksiä ja ohjeita:
- Koska korjaaminen on useimmiten kallista, on huomiota
kiinnittävä erityistä siihen, että käytetään mahdollisimman
turvallisia ratkaisuja. Myös materiaalien laatuun ja työnvalvontaa
on kiinnitettävä huomiota.
-
- Kylpyhuoneet ja installaatiot on tehtävä siten, että
mahdollinen vuoto havaitaan ja voidaan korjata välittömästi.
- Lattiapinnoitteiden ja sen alustan kosteuden on oltava kaikissa
tilanteissa niin pieni, että niihin ei muodostu haitallista home-
tai sädesienikasvustoa.
- Uudet ja uusittavat maanvastaiset lattiat tehdään ilman
höyrynsulkukerroksia. (muovikalvoa)
- Laatan alta tulee poistaa kaikki humuspitoinen maa-aines, eikä
sinne saa jättää muuta orgaanista ainesta.
Kapillaarisen nousun katkaiseva
kerros
Kapillaarinen nousu maaperästä estetään kapillaarisuuden
katkaisevilla kerroksilla. Kapillaarikatkona tulee käyttää
märkäseulottua sepeliä tai singeliä, josta hienoaines on poistettu
ja jonka raekoko on 5...8 - 16...32 mm.
- Luonnonsora ei katkaise kapillaarisuutta. Myöskään RIL126-87
kuva 20 (RIL 1 ja 2) mukaiset salaojasoran rakeisuusohjeet eivät
takaa, että sorakerros muodostaa kapillaarisen nousun estävän
kerroksen
- Kiviainestoimittajan tulee luovuttaa seulontakäyrät ja
koetulokset kapilaarisesta nousukorkeudesta tarkastettavaksi.
- Vaativissa kohteissa esim. pohjaveden pintaa alennettaessa tai
tarvittaessa kosteusvauriokorjauksissa käytetään pestyä
sepeliä.
- Sepelin lisäksi on hyvä laittaa myös toinen kapillaarisuuden
katkaiseva kerros, jollaisena voi toimia esimerkiksi laatan
alapuolinen solumuovista tehty lämmöneristyskerros.
- Sepelikerros voi toimia myös salaojituskerroksena.
- Kun perusmaa savea, silttiä on tai muuten sellaista, että on
sepelikerros voi sekoittua siihen, käytetään sepelin ja perusmaan
välissä aina suodatinkangasta.
- Kapillaarisuuden katkaisevan kerroksen paksuuden tulee olla
alapohjan alla vähintään 0,2 m suositus 0,3 m. Kerroksen tulee olla
vähintään kolme kertaa salaojakerroksen kapillaarisen nousun
paksuinen.
Lattian korkeusasema
Kellarin lattiaa lukuun ottamatta on maanvastaisen lattian
yläpinnan oltava vähintään 0,3 m rakennuksen ulkopuolella olevan
maanpinnan yläpuolella.
- Tästä voidaan poiketa erityisestä syystä vähäisessä määrin.
Erityisiä syitä ovat mm. rakentaminen rinteeseen,
liikuntaesteisyyden huomioon ottaminen tai tarkoituksenmukaisuus
esim. teollisuus- ja uimahalleissa.
- Jos lattian yläpinta on erityisestä vähemmän kuin 0,3 m
maanpinnan yläpuolella,. varmistetaan sokkelin vedeneristyksellä
sekä tehokkaalla pintavesien poisjohtamisella ja salaojituksella,
ettei sade- ja sulamisvesiä tunkeudu ja siirry lattia- ja
seinärakenteisiin. Vedeneristys on vietävä 300 mm maanpinnan
yläpuolelle.
Lämmöneristys
Maanvarainen lattia tulee eristää kauttaaltaan.
- Lattian kosteusteknisen toiminnan kannalta on usein tärkeintä
eristää lattian keskiosat, energiankulutuksen ja viihtyisyyden
takia ulkoseinien vierustat.
- Eristeenä on suositeltavaa käyttää erityisesti korjauskohteissa
umpisoluista suulakepuristettua polystyreeniä (SPS) tai
polyuretaania. Umpisoluinen eriste kestää kapillaarista nousua ja
kestää vettymistä paremmin kuin avosoluinen eriste. Umpisoluisten
eristeillä myös yleensä saadaan ohuemmalla kerroksella riittävä
lämmöneristys. Myös paisutettujen polystyreenilevyistä (EPS) on
saatavana vedenimu- ja lämmöneristysominaisuuksiltaan parempia
laatuja.
- Eristys on mitoitettava routaeristys huomioiden.
- Rak-MK C3 vaatii maata vastan olevan lattian
lämmönläpäisykertoimeksi U enintään 0,25 W/m2K, joka
vastaa noin 150 mm EPS eristettä. Korjauskohteissakin tulisi
käyttää vähintään 100 mm EPS-eristystä vastaavaa eristyskerrosta
kauttaaltaan.
Laatan ilmatiiveys
Laatan liittymät ulkoseiniin, väliseiniin ja kaikki läpimenot on
tehtävä ilmatiiviiksi.
- Tiivistyksessä voidaan noudattaa radon-tiivistyksestä annettuja
ohjeita, mm. laatan alle ulottuvia bitumikermikaistoja. Maaperässä
yleensä aina olevan mikrobikasvun takia lattiarakenne on
suositeltavaa tehdä ilmatiiviiksi huolimatta siitä, mikä
rakennusalueen radon tilanne on.
- Vanhan laatan korjauksissa tiivistystä voidaan tehdä
erilaisilla elastisilla kiteillä tai valettavilla
liikuntasauma-aineilla, koska laatan kuivumiskutistuma on jo
tapahtunut. Joissain tapauksessa voidaan käyttää myös mm.
saumanauhoja, butyylikumiteippiä, vedeneristysmassaa ja saumanauhaa
tai raon valamista umpeen. Menetelmän valinta riippuu mm. rakojen
leveydestä ja oletettavista jäljellä olevasta laatan
liikkeistä.
Lattialämmitys
- Lattialämmitys lämmittää alapuolista maaperää.
Lattialämmityksen kanssa on käytettävä normaalia enemmän
lämmöneristystä, suositus aina vähintään 150 mm EPS.
- Lattialämmitys tulee pitää toiminnassa aina.
- Märkätiloissa lattialämmitys nopeuttaa lattiapintojen
kuivumista.
- Lattialämmitys ei estä kosteuden nousua maaperästä. Aikaa
myöten myös maaperä lämpenee niin, että kosteus saattaa aiheuttaa
ongelmia. Lattialämmitys kuitenkin nopeuttaa kosteuden haihtumista
lattian pinnalta ja kuivattaa täten rakennetta, jos pintamateriaali
läpäisee kosteutta.
Korjaus
Alapohjien nykyinen kunto ja korjausten ja suunnitelmien tarve
todetaan kosteusteknisessä tutkimuksessa, katso Lähtökohdat. Tämän lisäksi ko. rakenteessa
joudutaan usein korjaussuunnittelua varten tekemään seuraavia
tutkimuksia:
- rakennekosteuden mittaus eri kerroksista ja samalla rakenteen
eri kerrosten kartoitus endoskoopilla
- rakenteiden avaaminen tarkastuksia vasten, keskeltä ja seinien
viereltä
-
- rakennetyyppi
- mikrobinäyte
- maaperänäytteiden ottaminen seulontakäyrää tai kapillaarisuuden
tai humuspitoisuuden määritystä varten
- pinnoitteen emissio- ja mikrobitutkimus / pinnoitteen
ominaisuuksien selvittäminen
Pienet korjaukset
Seuraavia pieniä korjauksia voidaan tehdä esimerkiksi silloin,
kun perusteellista korjausta ei ole mahdollista toteuttaa heti,
sitä ei välttämättä tarvita tai kun tahdotaan ennaltaehkäistä
vaurioita. Maanvaraisen lattian kosteusvaurioissa vaurioiden syyn
selvittäminen saattaa olla erittäin hankalaa. Tällöin
kosteusongelmien tilojen käytölle aiheuttamia haittoja ja
rajoitteita voidaan vähentää kevyemmillä korjausratkaisuilla.
- Vanhoissa rakennuksissa kellarin lattioissa käytettiin
materiaaleja, jotka sietivät kosteutta eivätkä muodostaneet
höyrytiivistä kerrosta estämään vesihöyryn diffuusiota. Tällaisten
lattioiden pinnoittaminen on aina riskialtista. Tällaisiin
tiloihin ei suunnitella toimintoja, jotka vaativat tiiviin
pinnoitteen. Näihin tiloihin tehtävien pinnoitteiden tulee olla
kosteutta kestäviä ja läpäiseviä. Joissain tapauksissa lattiaan
voidaan asentaa kosteutta kestävä ja tiivis pinnoite, kuten
epoksilattia tai epoksihartsikäsittely.
- Erityisesti kellaritiloissa voidaan ilmanvaihtoa ja lämmitystä
parantamalla joissain tapauksissa vaikuttaa
rasitusolosuhteisiin.
- Rakenteen jäädessä kahden tiiviin kerroksen väliin pinnoite
muutetaan kosteutta läpäiseväksi.
- Putkivuodot alapohjarakenteessa tai alapohjan alla maaperässä
olevasta putkesta korjataan tai ehkäistään korjaamalla putkivuodot
ja siirtämällä putket näkyviin huonetiloihin tai suojaputkiin.
Vesivuotojen takia kastuneet rakenteet kuivataan. Kastuneet
rakenteet kannattaa kuivata rakenteita purkamatta vain, jos vuoto
havaitaan nopeasti muutamassa päivässä. Yleensä vuoto on kestänyt
niin kauan, että ainakin osa rakenteista joudutaan purkamaan.
Alapohjarakenteiden korjaamiseen liittyy kiinteästi
kuivatusjärjestelmien korjaus, katso Pihantasaus ja sadevedet ja
Salaojat. Näillä korjauksilla voidaan
vähentää vajovesien pääsyä ja pohjaveden nousua lattiarakenteeseen
tai välittömästi sen alle. Salaoja ei kuitenkaan yksin riitä
estämään kosteuden nousua.
Periaatteessa korjaustapavaihtoehdot voidaan jakaa
seuraavasti:
Kosteutta läpäisevät ja kestävät
pinnoitteet
Laatan pintarakenteet eli pinnoitteet vaihdetaan hyvin
vesihöyryä tai tarvittaessa myös kapillaarista kosteutta
läpäiseviksi, jolloin laatasta ja maasta tuleva kosteus pystyy
haihtumaan pinnoitteen läpi. Korjaustapa edellyttää, että lattian
betonilaatta on ehjä ja riittävän luja, eikä siinä ole voimakkaan
suolan kiteytymisen aiheuttamaa rapautumaa.
- Kapillaarisesti laatan pintaan nouseva vesimäärä voi
enimmillään olla 100-1000 kertainen diffuusiolla nousevaan
kosteuteen verrattuna. Kapilaarinen nousu nostaa mukanaan
suoloja.
- Raja-arvoina kosteutta läpäisevälle pintamateriaaleille, kun
kosteus nousee diffuusiolla voidaan pitää: Zp < 50
m2sPa/kg. Vastaavasti tiiviin materiaalin Zp >180
m2sPa/kg /11/.
- Jos maasta nousee kapillaarisesti kosteutta, tulee materiaalien
ja niiden kiinnityksen kestää 100% RH. Materiaalin tulee pystyä
imemään kapillaarisesti vettä enemmän kuin alapuolinen betoni.
Kosteutta kestäviä ja läpäiseviä materiaaleja ovat esim.
tiililaatat, jotkut kivi ja puristelaatat, paljas betonilattia tai
mosaiikkibetoni. Voimakas kapilaarinen nousu voi aiheuttaa saumojen
kalkkikertymää ja pahimmissa tapauksessa maakellarin hajua. Myös
vesihöyryä läpäisevää pölynsidontakäsittelyä tai maalia voidaan
tapauskohtaisesti harkita. (Perinteiset betonilattiamaalit eivät
yleensä ole vesihöyrynläpäiseviä)
- Korjattavan tilan ilmanvaihto- ja lämmitys tulee olla
riittävää, niin että sisäilman olosuhteet mahdollistavat kosteuden
haihtumisen pinnoilta. Lämmittämättömissä kellareissa kesä-ajan
olosuhteet voivat aiheuttaa ongelmia.
Keraaminen laatoitus
Kosteiden betonilattioiden pinnoitteeksi voidaan valita
keraaminen laatoitus. Oikein asennettu keraaminen laatoitus kestää
alapohjan kosteusrasitusta hyvin. Toiminta perustuu keraamisten
laattojen ja laattasaumojen vesihöyrynläpäisevyyteen, jolloin
alapohjarakenteen kosteus haihtuu vähitellen sisäilmaan.
Lasittamattomat laatat läpäisevät vesihöyryä jonkin verran
lasitettuja laattoja enemmän. Keraamisen laatoituksen huonona
puolena pidetään niiden kylmyyttä, mikä vaikuttaa asuintiloissa
oleskelumukavuuteen. Keraaminen laatoitus ei sovellu akustisten
ominaisuuksien takia käytettäväksi tiloissa, joissa on ääniteknisiä
vaatimuksia, kuten luokka- tai käytävätiloissa.
Tiivistäminen kosteutta
läpäisemättömillä aineilla
Tietyissä tapauksissa kostea betonilaatta tai sen reuna-alue
voidaan pinnoittaa huonosti vesihöyryä läpäisevillä pinnoitteilla.
Yleisimmin käytetään epoksi- tai akryylikäsittelyä. Käsittelyn
avulla kostealle alueelle voidaan valita pinnoitteeksi parketti,
laatoitus tai muovimatto. Osa kosteutta läpäisemättömistä
pinnoitteista soveltuu sellaisenaan kulutuspinnaksi kuten
epoksilattiat. Tiivistävä käsittely voidaan asentaa myös seinän
alaosaan jalkalistan korkeudelle, jolloin on mahdollista valita
jalkalistoiksi puiset, joiden käyttäminen kosteilla alustoilla ei
ole muutoin suositeltavaa laho- ja homehtumisriskin vuoksi. Puisia
jalkalistoja käytettäessä niiden taustapinnat tulee käsitellä
puunsuoja-aineella.
Tuulettuva lattia
Kapillaarisen katkon muodostavan kerroksen puuttuessa voidaan
alapohjarakenteeseen asentaa tuulettuva kerros betonilaatan päälle.
Alipaineistettua tuulettuvaa lattiaa voidaan joissain tapauksissa
käyttää myös jos lattiarakenteessa tai maaperässä on muita
epäpuhtauksia.
Tarvittavan tuuletusvälin suuruuteen vaikuttaa kosteusrasituksen
määrä, sekä tuuletusvälin ilmavirta. Rakenteen toimivuuden kannalta
on tärkeää, että ilmavälissä liikkuvan ilman kosteus ei saavuta
kriittistä kosteuspitoisuutta, jossa mikrobikasvu on mahdollista
(RH 70-75%). Tuuletusvälin kosteutta voidaan seurata joko
poistoilmasta tai tarkemmin tuuletusväliin laitettavilla
etäluettavilla kosteusmittausantureilla.
Tuulettuva lattia voi olla painovoimaisesti tuulettuva, mutta
varmin ratkaisu on tuuletusvälin koneellinen tuuletus, jossa
tuuletusvälistä johdetaan kanava jatkuvasti päällä olevaan
poistoilmanvaihtoon tai rakennetaan erillinen poistoilmanvaihto
lattian tuuletusta varten. Menetelmässä tulee huomioida
reuna-alueiden huolellinen tiivistäminen sekä käytön aikana
korvausilmarakojen auki pitäminen. Ongelmana on lattiarakenteen
paksuuden kasvaminen, minkä seurauksena voidaan joutua lyhentämään
ovia. Hyvänä puolena on, että alapohjan pintamateriaali voidaan
valita vapaasti. Rakenteeseen johtava korvausilma tulee suodattaa,
jotta vältytään epäpuhtauksien kulkeutumiselta tuuletusväliin.
Tuuletusvälien toiminnasta pitkällä aikavälillä ja mahdollisesta
pölyyntymisestä on vielä vähän kokemuksia.
Tuuletusväli voidaan rakentaa valmiiden muovi- tai kumimattojen,
profiilipellin, puukoolauksen tai geokomposiittien avulla.
Valmiiden muovi- tai kumimattojen huonona puolena on niiden pieni
ilmaväli, joka ei välttämättä ole riittävä kaikissa tapauksissa.
Tuulettuvan rakenteen toiminnan tarkastaminen ei ole mahdollista,
ellei rakenteeseen tehdä jo asennusvaiheessa tarkastuksen
mahdollistavia tiiviitä luukkuja.
Tuuletetun lattian suunnittelussa tulee ottaa huomioon seuraavat
seikat:
- Lattiarakenteen tuuletusta on yleensä tarpeen tehostaa
koneellisesti.
- Ennen tuuletuksen asentamista on syytä poistaa ainakin
vaurioituneet liima- ja tasoitekerrokset ja tehdä tuuletuslattia
puhtaalle betonipinnalle sekä tiivistää laatassa olevan halkeamat
ja sen liittymät muihin rakenteisiin.
- Kun kosteus nousee diffuusiolla, tuuletusraon korkeus riippuu
ilmaraon pituudesta ja maan lämpötilasta. Yleensä noin 7 mm rako on
riittävä, joissain tapauksissa noin 2,5-3 mm voi olla
riitättävä.
- Kun kosteus nousee kapillaarisesti, tuuletusraon korkeus
riippuu paljon betonilaatan paksuudesta ja lujuudesta. Heikolla ja
ohuella betonilla tuuletusraon korkeus tulee olla vähintään 20
mm.
- Todellisuudessa kosteuden nousutapaa ei usein tiedetä.
Lämmenneen maapohjan jäähdyttäminen,
kuivattaminen ja alipaineistaminen
Tämä korjaustapa on mahdollinen tapauksissa, joissa maapohja on
lämmennyt ja sen alla on oleva tuuletuksen sopiva putkisto tai
ilmaa läpäisevä kevytsora tai maakerros, jossa ei ole merkittävästi
kapillaarista kosteutta.
- Lämpöä tuottava, vaurioita aiheuttava kanaali tai putki
lisäeristetään tai siirretään pois laatan alta.
- Lattian alla olevaan esimerkiksi radonin poiston takia
asennettuun putkistoon liitetään koneellinen poisto
- Radonkaivoratkaisut, kun maaperä on ilmaa hyvin läpäisevää
Koko rakenteen purkaminen ja uuden
rakentaminen
Esimerkiksi rakennuksen peruskorjauksen yhteydessä on
mahdollista uusia alapohjarakenne. Alapohja on syytä uusia, jos
vanha laatta on kovin rapautunut. Laatta kannattaa uusia koko
huoneeseen, jos vanhaa laattaa joudutaan roiloamaan useampaan
palaan tai muuten merkittävästi. Uusimiseen kuuluu seuraavat
vaiheet
- maanvaraiset betonilaatat ja alustäytöt puretaan,
- asennetaan tarvittaessa rakennuksen sisäpuolelle salaoja tai
varmistetaan muuten täyttökerroksen liittyminen
salaojajärjestelmään,
- vaihdetaan laatan alla oleva maatäyttö kapillaarisen kosteuden
nousun katkaisevaksi,
- asennetaan lattian alle kauttaaltaan lämmöneristys
- valetaan uusi alapohjalaatta.
Mikäli maapohjan kosteustuotto on suuri, ja on vaarana että
kosteutta kulkeutuu maapohjasta kapillaarikatkon läpi diffuusion
välityksellä betonilaattaan, voidaan kapillaarisen kosteuden nousun
katkaisevana kerroksena käyttää tiivistettyä kevytsoraa, joka
tuuletetaan koneellisesti ja poistetaan alapohjaan kulkeutuva
haitallinen kosteus.
Lattioita uusittaessa voidaan käyttää samaan aikaan
lämmöneristeenä ja kapillaarisen nousun estävänä kerroksena
toimivia erityismateriaaleja tai geokomposiitteja.
Rakenteen alla oleva orgaaninen
aines
- Tasapainotetaan ilmanvaihto ja tiivistetään lattian läpimenot
ja seinien liittymät
- Alipaineistetaan lattiarakenne (Platon- tai
Nivell-lattia),
- Jos vaurio on vain lattia alla olevassa maassa (esim.
rakennusjäte) voidaan maaperä alipaineistaa esim. radonin
imujärjestelmien tyyppisillä menetelmillä.
Lattian sisään ulottuvat
puurakenteet
Lattian sisään tai alapuolelle perustettujen puuseinien (sekä
ulko- että väliseinät) ( sekä ulko- että väliseinät alaosat ovat
erittäin vaurioalttiissa ympäristössä, ja ne tulee korvata
kiviaineisella materiaalilla. Kantavissa seinissä ennen työn
aloittamista vaaditaan rakennesuunnitelma.
- Puurakenteet voidaan nostaa asettamalla kevytsoraharkko,
betonivalu tai tiiliä pystytolppien alle.
- Kivirakenteiden välille maan alle voidaan asentaa samanlainen
lämmöneriste, kuin on muuallakin lattiassa.
- Harkkokoroke erotetaan bitumihuopakaistalla sekä alustastaan
että yläpuolisesta puurakenteesta. Alempi huopakaista estää
alalaatasta tulevan kosteuden nousun, ylempi estää alajuoksun
kastumisen, jos eristetilaan tulee vettä putkivuodon tms.
seurauksena.
- Harkon ja vanhan lattian raja tiivistetään, koska eristetilasta
voi nousta hajuja. Harkko on syytä jättää hieman lattiatason
alapuolelle ja tasoittaa korjattava kohta yhtenäiseksi
betonilaastilla.
- Osittain lattiaan upotetut puuosat poistetaan. Entisen seinän
puutavara poistetaan mahdollisimman tarkoin. Silmin nähden laho tai
homeinen puu-, eriste- ja levytavara poistetaan siten, että
vaurioituneen osan lisäksi vielä noin 50 cm terveeltä näyttävää
materiaalia poistetaan.
Pinnoitteiden poisto
Maton liimauksessa ja alapinnassa olevan homeen ja
vaurioituneiden liimojen ja tasoitteiden poistamiseksi matto ja
tasoitteet poistetaan. Jos maton alapinta on voimakkaasti
värjäytynyt, siinä on selvää hajua tai mikrobivaurio, betonipinta
hiotaan tai jyrsitään puhtaaksi.
Kylmäsillat
Kylmäsiltojen ja kosteuden tiivistymisen ympäristöään kylmempiin
pintoihin estämiseksi voidaan sokkelin ulkopinta lämmöneristää.
Asiantuntijatieto
Tulkintoja ja eritysratkaisuja
Maaperän kosteus /11,12/
Maaperän suhteellinen kosteus on lähes aina 100 %, mutta joskus
se voi olla myös alhaisempi. Kosteus voi kulkeutua vesihöyryn
diffuusiolla kahteen suuntaan: joko sisään rakennukseen tai
rakennuksesta ulospäin. Maaperän lämpeneminen laatan alla aiheuttaa
kosteudensiirtymistä diffuusiolla sisäänpäin rakennukseen. Lähteen
11 ja 12 mukaan maa lämpenee aina niin, että käyttötilassa
diffuusiovirta on myös maasta sisäänpäin. Liiallinen lämpeneminen
voi johtua esimerkiksi laatan vähäisestä tai puuttuvasta
lämmöneristyksestä ja/tai laatan alle asennetuista putkistoista ja
lämpökanaaleista. Seurauksena voi olla maaperästä ylöspäin
kulkeutuvan kosteuden kerääntyminen tiiviin lattiapinnoitteen
alle.
- Kun tehdään kosteuslaskelmia, yleensä oletetaan, että
perusmaan huokosissa valitsee 100% suhteellinen kosteus.
Myös lämpötilan jakautuminen maapohjassa tulee olla tiedossa ennen
laskelmien tekemistä. Lattian ja sen alla olevan maan
lämpökapasiteetti on niin suuri, että lämmitetyissä rakennuksissa,
joissa on normaali runkoleveys, maaperän lämpötila pysyy
käytännöllisesti katsoen vakiona vuoden ympäri, eristetyissä ei
lattialämmitetyissä lattioissa tyypillisesti 15-16
°C. Vain rakennuksen nurkissa lämpötila vaihtelee 1-2 metrin
kaistalla.
- Rakenteille tulee olla kuivumismahdollisuus, käytännössä
kuivuminen tapahtuu pääosin ylöspäin.
- Lattian alustan kosteutta voidaan vähentää myös lisäämällä
mekaaninen tuuletus. Tuuletettuja maanvaraisia lattioita käytetään
yleisesti, kun halutaan torjua radon-kaasuista ja todetuista
mikrobivauriosta aiheutuvia terveyshaittoja.
Nousevan kosteuden määrä /12/
Kapillaarisesti nouseva vesimäärä riippuu voimakkaasti betonin
lujuudesta ja paksuudesta. Ohessa on laskettu esimerkkejä betonin
läpi kapillaarisesti nousevan kosteuden enimmäisarvojen
suuruusluokasta:
- K 20, 50 mm laatalle noin 17,3 kg/m2 vrk
- K 20, 100 mm laatalle noin 8,6 kg/m2 vrk
- K 30, 50 mm laatalle noin 3,5 kg/m2 vrk
- K 40, 50 mm laatalle noin 1,7 kg/m2 vrk
- Diffuusiolla maasta nouseva kosteusvirta riippuu sisäilman
kosteudesta ja betonin vesihöyrynläpäisevyydestä, 80 mm
betonilaatalla se vaihtelee välillä 1,7? 12 g/m2
vrk.
Muovikalvot /11,12/
Yksinsinkertaisissa maanvastaisissa betonilaatoissa on saatettu
käyttää muovikalvoa joko betonilaatan alla tai sen alapuolella
olevan lämmöneristeen alla. Betonilaatan alla oleva muovikalvo
estää veden kapillaarista imeytymistä laattaan ja kosteuden
siirtymistä diffuusiolla maaperästä. Toisaalta muovikalvo estää
myös laatan rakennuskosteuden ja mahdollisten vuotovesien
kuivumisen alaspäin. Jos muovi on lämmöneristeen alla, voi sen
yläpintaan tiivistyä sisäilman kosteutta. Jos laatan yläpinnassa on
tiivis pintamateriaali, laatta jää alusmuovia käytettäessä kahden
tiiviin pinnan väliin. Betonilaatan yhteydessä ei ole suositeltavaa
käyttää muovikalvoa.
Jos muovikalvoa on jo käytetty käytettäessä on otettava huomioon
seuraavat tekijät:
- Rakennuskosteuden kuivumiselle on varattava riittävästi aikaa
ennen pinnoitusta. Uudelleen kostuneiden betonirakenteiden
kuivuminen on hitaampaa kuin uusien.
- Lattiarakenteen kuivuminen voi estyä.
- Muovikalvojen alla on todettu homekasvua.
Lattian lämpötila /11,12/
Jotta maassa oleva kosteus ei tiivistyisi tiiviisiin
pinnoitteisiin, tulisi lattian pintalämpötilan olla ympäri vuoden
riittävästi korkeampi kuin sen alla olevan maaperän lämpötilan
(huomioitava erityisesti, kun käytetään lattialämmitystä ja lattian
alle on asennettu lämpöputkia).
- Lattian pintalämpötilan tulee olla niin korkea, että sisäilman
kosteus ei tiivisty lattiaan missään olosuhteissa. Ongelmaksi
pintalämpötila saattaa muodostua seinien lähettyvillä, siksi
sokkelien eristyksen tuleekin olla riittävä.
- Laatan alla kulkeva lämpökanaali tai lämpimät putket voivat
joskus siirtää kosteuta lattiapäällysteen alle. Kosteutta siirtyy,
jos maassa on kosteutta ja putket ovat sisätiloja lämpimämpiä ja ne
ovat huonosti eristettyjä tai eristämättömiä.
- Alapohjarakenteeseen tai sen alle asennetut vesi-, viemäri- ja
lämmitysputket muodostavat kosteusvaurioriskin. Toisaalta
erityisesti kaksoislaatan ja puukorotetun lattian yhteydessä
sokkelissa tai laatan reuna-alueilla kulkevien lämmitysputkien
poistaminen käytöstä voi jäähdyttää reuna-alueita ja lisätä siten
kosteusvaurioriskiä.
Lähdekirjallisuus
- Kosteus rakentamisessa, RakMK C2 opas, 1999. Helsinki,
Ympäristöministeriö
- Liike- ja palvelurakennusten kuntoarvio. 1998. Helsinki,
Ympäristöministeriö
- Kosteus- ja homevaurioituneen rakennuksen kuntotutkimus. 1997.
Helsinki, Ympäristöministeriö
- Kosteus- ja homevaurioituneen rakennuksen korjaus. 1997.
Helsinki. Ympäristöministeriö
- Rakennusten veden- ja kosteudeneristysohjeet, RIL 107-2000,
Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry
- Asuinkerrostalon tarkastusasiakirja. 1998.Helsinki.
Ympäristöministeriö
- Rakentamisen virheet, Timo Niiranen, Helsingin kaupunki
rakennusvalvontavirasto
- Betonilattiat 2000 , Suomen Betoniyhdistys BY45, Suomen
Betonilattiayhdistys BLY 7, Suomen Betonitaito Oy
- Fukt handbok, Lars Erik Nevander, Bengt Elmarsson, AB Svensk
Byggtjänst
- Maanvastaisten alapohjien kosteustekninen toimivuus, luonnos,
TTKK
- Maanvastaisten alapohjien kosteustekninen mitoittaminen ja
kosteusvaurioiden korjaaminen, Virpi Leivo, Jukka Rantala, TTKK,
Julkaisu 121 Talonrakennustekniikka, Tampere 2002
- Maanvastaisten alapohjarakenteiden kosteustekninen toimivuus,
Virpi Leivo, Jukka Rantala, TTKK, Julkaisu 120
Talonrakennustekniikka, Tampere 2002
- Kosteusvauriokorjausten laadunvarmistus, Kirsi Torikka, Tarja
Hyypöläinen, Jussi Mattila, Ralf Lindberg, TTKK 1999
- Maanvastaisten rakenteiden kosteuden hallinta sisäpuolisilla
korjausmenetelmillä. Palviainen, Tiina, Diplomityö (luonnos).
Tampere 2007.TTY (Tampereen teknillinen yliopisto)
- Ansorge, D. 2005. Bauwerksabdichtung gegen von außen und innen
angreifende Feuchte. Pfusch am Bau. Band 1. 3. painos. Stuttgart,
Fraunhofer IRB Verlag. 253 s.
- Frössel, F. 2001. Mauerwerkstrockenlegung und Kellersanierung.
Wenn das Haus nasse Füße hat. Stuttgart, Fraunhofer IRB Verlag. 556
s.
- Kabrede, H-A., Spirgatis, R. 2003. Abdichten erdberührter
Bauteile. Gebäudeinstandsetzung Band 1. Stuttgart, Fraunhofer IRB
Verlag. 181 s.
