Sisäilmastoluokitus 2008 valmis
17.12.2008 15:45
Sisäilmayhdistys ja
Rakennustietosäätiö ovat uusineet vuonna 2001 ilmestyneen Sisäilmastoluokitus 2000:n. Sisäilmastoluokitus 2008:n ilmestyi17.12.2008. Se julkaistiin Sisäilmayhdistyksen raporttina sekä RT-, KH-, Ratu- ja LVI-ohjekortteina.
|
Sisäilmastoluokitus 2008 on edeltäjäänsä selkeämpi ja sen tavoitteet ovat sopusoinnussa uusimpien eurooppalaisten standardien kanssa. Tavoitearvojen asettamisessa on otettu huomioon myös energiatehokkuuden vaatimukset mm. ohjaamalla kohti tarpeenmukaista ilmanvaihdon mitoitusta ja käyttöä.
Ensimmäinen Sisäilmaston, rakennustöiden ja pintamateriaalien luokitus julkaistiin vuonna 1995 ja sen päivitetty versio vuonna 2001 nimellä Sisäilmastoluokitus 2000. Sisäilmastoluokitus on yleisesti käytössä erityisesti toimitilarakennusten sisäilmaston tavoitteiden asettamisessa. Rakennusmateriaalien emissioiden suhteen Suomessa on saatu aikaan merkittävä parannus sisäilman laatuun. Rakennustietosäätiö RTS on myöntänyt Sisäilmastoluokituksen mukaisen M1-merkin yli 1 300 rakennusmateriaalille. Myös rakennustöiden puhtausluokituksen käyttö on viime vuosina yleistynyt.
Sisäilmastoluokituksen käytöstä tehdyt väitöskirjatutkimukset ovat osoittaneet, että sisäilmaston laatua voidaan parantaa käyttämällä sisäilmastoluokituksen tavoitteita ja noudattamalla sen ohjeita. Näihin tietoihin ja käytännön kokemuksiin pohjautuen on uudessa luokituksessa korvattu eräitä vaikeasti suunniteltavia ja todennettavia suureita yksityiskohtaisemmilla suunnittelu- ja toteutusohjeilla. Rakennustöiden puhtaudelle on asetettu mitattavat tavoitteet. Lämpöolojen ja ilmanvaihdon tavoitearvoja on täsmennetty uusimpaan tutkimustietoon ja kansainvälisiin standardeihin perustuen. Kokonaan uutena asiana luokitukseen on otettu ääni- ja valaistusolosuhteiden tavoitteet.
Lisätietoja sivulta
Sisäilmastoluokitus.
|
« Projektit -listaukseen